7 hyväksihavaittua prosessia onnistuneen blogimarkkinoinnin taustalla

04.02.2014

Sisältömarkkinointia voi toteuttaa monella tapaa ja aina siihen ei tarvitse liittyä blogia. Nykyaikaiselle asiantuntijaorganisaatiolle blogi on kuitenkin erottamaton osa sisältömarkkinointikoneistoa.

Mikko Rindell
Content Strategist

mikko.rindell@valve.fi
045 7710 2181 

Sisältömarkkinointia voi toteuttaa monella tapaa ja aina siihen ei tarvitse liittyä blogia. Nykyaikaiselle asiantuntijaorganisaatiolle blogi on kuitenkin erottamaton osa sisältömarkkinointikoneistoa. Tutkimme taannoin Digityksellä  (nykyisin osa Valvea) 244 tieto- ja viestintätekniikka-alan yrityksen verkkopalvelua, joiden osana myös blogi- ja sisältömarkkinoinnin tason. Totesimme tutkimuksessamme, että lähes puolet (45%) tutkituista Tivi-yrityksistä hyödyntää blogia viestinnässään. Suurimmalta osasta blogia hyödyntävistäkin organisaatioista tuntuu silti puuttuvan prosessit blogimarkkinoinnin toteuttamiseen ja kehittämiseen.

Luo kestävä pohja blogimarkkinoinnille

Kun asiantuntijaorganisaatio on sitoutunut blogiin ja blogamiseen osana markkinointiviestinnän toimenpiteitä, kohtaa se helposti uusia haasteita. Nämä saattavat vaarantaa koko blogin olemassaolon tai ainakin blogin aktiivisen päivittämisen. Sitoutuminen blogimarkkinointiin vaihtelee yrityksestä yritykseen. Joissain taloissa blogin asema on vakiinnuttanut paikkansa markkinointijohdon tärkeimpien kehityskohteiden listalla kun toisaalla blogi on vain yksi ominaisuuksista, jotka päätettiin tuoda osaksi verkkopalvelua viimeisimmän päivityksen yhteydessä.

On tilanne yrityksessä kumpi tahansa, kannattaa menestyksekästä blogia rakentaessa kiinnittää huomiota myös prosesseihin blogiviestinnän taustalla. Mikäli asiantuntijablogin ylläpidon taustalle ei ole heti alkuvaiheessa rakennettu kestäviä toimintamalleja, saattaa blogiaktiivisuuden ylläpito kaatua omaan haastavuuteensa.

Jotta blogikehitys ei kaatuisi omaan haastaavuuteensa, kasasin kokemuksieni pohjalta listan helpottamaan asiantuntijablogin rakentamista ja systemaattista kehittämistä. Listan tarkoitus on tarjota asiantuntijaorganisaatioiden blogiviestinnän kehittäjille runko, jota vastaan voi peilata omia suunnitelmia ja käytäntöjä. On hyvä muistaa, että absoluuttisia totuuksia ei näiden toimintatapojen suhteen ole tai totuuden muotoja on ainakin yhtä monta kuin on asiantuntijaorganisaatioitakin. Uskon näiden seitsemän kohdan kuitenkin vähintään herättävän blogimarkkinointiin liittyvää keskustelua organisaatiossanne:

1. Aseta tavoitteet

Aseta tavoitteet asiantuntijablogillesi ja peilaa onnistumista tavoitteisiin määräajoin. Mikäli tavoitteita blogillenne ei vielä ole asetettu lainkaan, lähde liikkeelle yksinkertaisista ja selkeistä. Määritä julkaisutiheys ja pitäydy siinä. Esimerkiksi kaksi (2) blogijulkaisua kuukaudessa on hyvä tahti aloittaa. Aseta julkaisutahdin lisäksi seuraavat määrälliset tavoitteet blogillenne (tavoitteita on hyvä tarkastella yleisimmillä kävijäseurantajärjestelmillä kuten Google Analytics tai Snoobi):

  • Liikennetavoitteet. Tarkasta kävijäseurannasta lähtötilanne ja aseta tavoitteet sen mukaan. Erottele blogiliikenne koko sivuston liikenteestä.
  • Tarkastele blogiliikenteen määrän lisäksi blogisivujen kulutuksen osuutta suhteessa koko sivuston sisältöjen kulutukseen. Mikäli olette juuri aloittaneet tai aloittamassa blogimarkkinointia, on tavoitteeksi blogisisältöjen suhteellisen kulutuksen osalta hyvä asettaa esimerkiksi 20 prosenttia. 
  • Ota seurantaan heti myös verkkopalvelunne konversioiden eli tavoitteiden täyttyminen. Vaikka blogisisältöjen tavoitteena ei ole läheskään aina suora yhteydenotto, on näitä kuitenkin seurattava heti alusta alkaen. Muista seurata myös "pehmeämpien" tavoitteiden kuten uutiskirje- ja RSS-tilausten kehittymistä.

2. Auta johtoa ymmärtämään merkitys

Auta markkinointi- ja/tai yrityksen johtoa ymmärtämään blogin merkitys yrityksen liiketoiminnalle. Aloita esimerkiksi viestimällä johdolle asettamiesi tavoitteiden merkityksestä. Nosta analytiikasta esille asiayhteyksiä kuten seuraavissa esimerkeissä. 

  • Blogillamme oli viime kuussa 500 lukijaa, joista 5 henkilöä otti meihin yhteyttä. Kahden kanssa neuvotellaan parhaillaan.
  • Lisäksi nykyiset asiakkaamme B ja C ovat jakaneet blogisisältöjämme aktiivisesti useamman kerran. He ovat julkaisuillaan viestineet hyvästä asiakastyytyväisyydestä verkostoilleen.
  • Saimme blogijulkaisujen avulla mös 15 uutta uutiskirjeen tilaajaa, joille voimme jatkossa viestiä blogiartikkeleiden rinnalla myös uusista palveluistamme.

Tällaisilla esimerkeillä myynti- ja markkinointijohto herätetään talviunesta.  

3. Käytä sisältökalenteria

Luo sisältökalenteri jäsentämään sisällöntuotantoa ja julkaisutyötä. Sisältökalenteri on erittäin tärkeä työkalu niin aloittelijoille kuin edistyneemmille käyttäjille. Blogin rakentamisen alkutaipaleella sisältökalenteriin kirjatut blogiartikkeleiden julkaisupäivät auttavat uuden rutiinin synnyttämisessä. Kun blogiartikkeleita alkaa kertymään yrityksen blogille enemmän, auttaa sisältökalenteri muun muassa uusien aiheiden löytämisessä ja kirjoitusten ristiin linkittämisessä.

Content Marketing Insitute:n sivuilta voit ladata hyvän sisältökalenterimallin. Löydät sivuilta myös muita hyödyllisiä työkaluja sisältömarkkinoinnin jäsentämiseen. Mekin hyödynnämme näitä. 

4. Sitouta organisaatio

Viesti muulle organisaatiolle (varsinkin blogisisältöä tuottavalle) blogimarkkinoinnin merkityksestä, jotta blogin rakentamiseen osallistuva henkilöstö säilyttää motivaationsa. Kasaa tärkeimmät blogin kehitykseen liittyvät luvut yhteen ja viesti niistä sopivalla tavalla esimerkiksi intrassa tai sähköpostilla. Tuo blogimarkkinoinnin kehitysluvut myös osaksi myynnin ja markkinoinnin kuukausipalavereja. 

5. Varmista tarvittavien resurssien saatavuus

Järjestä tarvittavat resurssit sisällöntuottajien käyttöön. Kun organisaationne omat asiantuntijat valjastetaan mukaan blogisisältöjen tuotantoon, on tärkein järjestettävä resurssi riittävä aika. Laadukas blogikirjoitus ei synny puolessa tunnissa muiden töiden välissä. Ruoki sisällöntuottajia myös sopivin sisältöideoin tai jopa aiherunkojen avulla, jotta varsinainen kirjoitustyö helpottuu. Muista myös tarvittaessa järjestää heidän käyttöönsä visuaalinen osaaminen esimerkiksi laadukkaiden kuvien ja graafien käyttöä ajatellen. 

6. Auta asettumaan asiakkaanne saappaisiin

Auta sisällöntuottajia asettumaan kohderyhmänne saappaisiin. Blogiartikkeleiden tuotanto voidaan hoitaa joko itse tai apuna voidaan käyttää viestintä- tai mainostoimistoa (tai Digityksen, nykyisin Valve, kaltaista sisältömarkkinoinnin ja markkinointiteknologian hyödyntämiseen erikoistunutta toimijaa). Blogimarkkinoinnista vastaavan henkilön on tärkeä muistuttaa ja auttaa sisällöntuottajaa ymmärtämään, millaiset asiat kiinnostavat blogin kohderyhmää. Muista keskittyä yrityksesi asiakkaita auttavan blogisisällön tuottamiseen. Mikäli yritys puhuu blogilla vain ja ainoastaan itsestään, ollaan väärillä jäljillä. Asiakkaita ja potentiaalisia asiakkaita kiinnostavat blogisisällöt, joilla autatte heitä erinäisten haasteiden ratkaisussa. 

7. Analysoi ja kehitä systemaattisesti

Käy kohdat 1-6 läpi systemaattisesti ja kehitä toimenpiteitä osa-alueiden sisällä. Arvioi onnistumistanne blogimarkkinoinnissa säännöllisesti käyttäen esimerkiksi näitä esiteltyjä kuutta kohtaa. Esittelemieni taustaprosessien täydelliseksi hiomista tärkeämpää on säännöllinen blogimarkkinoinnin kehitys ja analysointi. Joten ota ainakin tämän listan kohdat nro 1 ja nro 7 tosissasi, muita osatekijöitä voi nimittäin lisätä osaksi blogimarkkinoinnin prosesseja myös hiljalleen. 

Nämä ohjeet perustuvat siis omiin kokemuksiimme blogimarkkinoinnista, asiakkaidemme kanssa toteutettuihin projekteihin ja Digityksen (nykyisin osa Valvea) Tivi 250 -yritysten modernin markkinoinnin tilaa selvittäneeseen tutkimukseen.

PS. Kirjoitin aiemmin tähän aiheeseen läheisesti liittyvän kirjoituksen asiantuntijablogi osana yrityksen sisältömarkkinointia.

Takaisin blogien etusivulle