Vuorovaikutus virtuaalitapahtuman keskiössä – aktivoi osallistuja inspiroitumaan

Virtuaalimaailma Habbo (entinen Habbo Hotel) perustettiin 2000. Vuoden 2012 jälkeen palveluun on kirjautunut lähes 280 miljoonaa käyttäjää. Mutta mihin palvelun suosio perustuu?

Vuorovaikutuksen aitouden kokemus on muuttunut radikaalisti digitalisaation myötä, mutta se ei ole lainkaan negatiivinen asia – laajentuneet vuorovaikutuksen keinot avaavat myös mahdollisuuksia aivan uudenlaisiin yhteistyömalleihin. Kunhan mahdollisuuksia osaa ja uskaltaa hyödyntää.

Habbo kukoisti, koska se rohkeni luottaa uusiin tapoihin olla vuorovaikutuksessa. Etänä, mutta samaan aikaan läsnä. Tätä on parhaimmillaan myös virtuaalitapahtumat.

Virtuaalitapahtumat alustana keskusteluille, joita ei muuten edes käytäisi

Virtuaalitapahtumaa järjestäessä tulee muistaa, että se mikä toimii kasvokkain, ei välttämättä toimi verkon yli. Juuri siksi virtuaalitapahtumat mahdollistavat uudenlaisia tapoja inspiroitua ja innostua. Onnistunut vuorovaikutus takaa, että osallistujat muistavat tapahtuman pitkään.

Sitouta sidosryhmäsi digitaalisesti

Interaktiivisuus virtuaalitapahtumassa on ennen kaikkea matalan kynnyksen mahdollisuus osallistua – keino, jolla passiivisesta kuulijasta saadaan aktiivinen osallistuja.

Tapoja sitouttaa yleisö:

Kysymykset

Yksinkertaisimmillaan vuorovaikutus virtuaalitapahtumassa on juontajan esittämä kysymys, johon osallistuja vastaa chatissa tai kommenttikentässä. Aktivoinnin lisäksi kysymykset tarjoavat arvokasta asiakasdataa, jota hyödyntää myös tapahtuman jälkeen.

Äänestykset

Äänestys voi parhaassa tapauksessa antaa ohjat tapahtumasta katsojalle. Mikä sen mielenkiintoisempaa kuin olla itse määrittämässä, mitä seuraavaksi tapahtuu? Hyvin suunniteltu äänestysrytmi pitää yleisön sitoutuneena, mutta samaan aikaan langat järjestäjän käsissä.

Keskustelu

Virtuaalitapahtumissa voidaan jopa mahdollistaa keskusteluita, joita ei muutoin tapahtuisi. Katsojat voidaan esimerkiksi jakaa huoneisiin keskustelemaan tapahtuman aiheesta syvällisemmin tai purkamaan sisältöä jopa 1-to-1. Laajan yleisön tapahtumassa saatat helposti kohdata ihmisiä oman piirisi ulkopuolelta, mitä ei live-tapahtumassa tapahtuisi.

Jatkuvasti kehittyvä teknologia takaa, että uusia osallistumismahdollisuuksia on tarjolla lähes rajattomasti.

Ei vuorovaikutusta vain vuorovaikutuksen vuoksi

 Vuorovaikutus ja siihen käytetty teknologia eivät itsessään ole avain onnistuneeseen tapahtumaan. Kohderyhmää palveleva interaktiivisuus kannattaa aina suunnitella hyvin.

Ota huomioon ainakin nämä seikat:

  • Minkälaista vuorovaikutusta osallistujien kanssa halutaan?
  • Tuoko osallistujien keskinäinen verkostoituminen ja vuorovaikutus lisäarvoa?
  • Onko tarvetta 1-to-1 keskusteluille tai pienryhmille?
  • Keskustellaanko viestein vai äänellä ja kuvalla?
  • Liittyvätkö tapahtuman tavoitteet vuorovaikutukseen?

Tapahtumaa suunnitellessa on tärkeää etukäteen miettiä myös vuorovaikutuksen paikat. Punainen lanka ja tapahtuman käsikirjoitus ovatkin tärkeässä roolissa – siksi me olemme apunasi. Autamme mielellämme myös niin tapahtuman viestinnässä kuin markkinoinnin automaatiossakin, avaimet käteen -periaatteella.

Ota yhteyttä: pauliina.kuokka@valve.fi ja +358 40 070 8787!

Pauliina Kuokka

Director, Customer Success +358 40 070 8787