Markkinointisuunnittelun harjoittelija

Hakuaika on päättynyt. Kiitos kaikille hakijoille!

Olemme markkinoinnin, viestinnän ja teknologian yhdistäjä. Branding Technology United.

Laaja osaamisemme ulottuu brändistrategiasta tarinankerrontaan, vuosikertomuksista palvelumuotoiluun ja tekniseen toteutukseen. Kaikki onnistuu. Olemme siis paljon enemmän kun digitaalinen mainostoimisto tai digitoimisto. Pidämme brändit jatkuvasti ja oikea-aikaisesti vuorovaikutuksessa kohderyhmien kanssa, ostoaikeet tunnistaen ja kiinnostuksen konkreettiseksi lisäarvoksi muuttaen. Autamme asiakastamme muuttumaan digitalisoituvassa maailmassa.

Nyt haemme

Markkinointisuunnittelun harjoittelijaksi valmistuvaa tai jo valmistunutta korkeakouluopiskelijaa tekniikan tai kauppatieteiden alalta (opintosuuntauksena esimerkiksi tuotantotalous tai markkinointi). Harjoittelija pääsee mukaan asiakasprojekteihin ja saa kokeneelta tiimiltä tukea tehtäviin. Tehtävään kuuluu markkinoinninsuunnittelun koordinointia, ja kykyjensä mukaan harjoittelija pääsee avustamaan myös strategisessa suunnittelussa. Tehtävä tarjoaa monipuolisen näkyvyyden markkinoinnin ja mainonnan suunnitteluun. Toivomme opintojen kautta osaamista markkinoinnista ja ymmärrystä digitaalisuuden ja sosiaalisen median tuomista mahdollisuuksista. Eduksi on myös tietämys tuotemarkkinoinnista, tuotekehityksestä tai liiketoimintastrategioista. Tule näkemään, kuinka modernia markkinointia ja markkinointiviestintää suunnitellaan ja tuotetaan.

Odotamme

Tarjoamme

Lisätietoa

Harjoittelu on palkallinen (palkka määräytyy harjoittelijan opintovuosien/osaamisen mukaan), mahdollisuuksien mukaan osana harjoittelijan opintoja ja kestää noin puoli vuotta. Mainitsehan hakemuksessasi, milloin voisit aloittaa harjoittelun.

Jos sinulla on kysymyksiä harjoittelupaikasta, voit laittaa meille sähköpostia osoitteeseen harkkarirekry@valve.fi

Hakeminen

Hakuaika on päättynyt. Kiitos kaikille hakijoille!