Kerro minulle tarina

04.03.2015

Ennen verkkosivustoja, blogeja tai sosiaalisen median kanavia tarinat kirjoitettiin paperille. Sitä aiemmin ne kuultiin yleensä vasta matkailijan saavuttua kotiin. Siihen saattoi kulua kuukausia, puoli vuotta tai vuosia. 

Marinella Ruusunen
Content Producer Valve King

marinella.ruusunen@valve.fi

Kun tarinat lähtivät liikkeelle, ne elivät matkallaan ja muuttuivat. Jokaisella oli niistä oma versionsa; jokainen oli kuullut tarinan omalla tavallaan – aivan kuten jokainen meistä kokee kirjoitukset tai vaikkapa mainonnan omalla tavallaan. 

Nyt tarinat ovat siirtyneet verkkoon. Ja ovat vieläpä niin helposti luettavissa, että välillä sitä unohtaa sen perinteisen ja perimmäisen tarinankerronnan voiman. Sen miten hienoa on istua alas ja muistella, kertoa pienistä yksityiskohdista, kysellä. Kuulla lisää. Haastaa. Vertailla kokemuksia ääneen. Hyväntuulistua toisten muistoista ja puhua ja nauraa niin kauan, että poskipäitä särkee. Ja vatsaa.

Sillä onhan tarinoiden perimmäinen tarkoitus aina ollut inspiroida. Onhan elämän perimmäinen preesens aina ollut tuntea.

Viraalimarkkinointi, word-of-mouth, WOM, on markkinointia, jossa mainosviesti kulkee ihmiseltä toiselle. Nopeasti. Viraaliksi noussut kampanja on kaikkien huulilla, kaikkien feedeissä, kaikkien jakamaa. Kaikkialla koko ajan. Enää sen kuulemista ei tarvitse odottaa.

Edellä mainittu on myös sitä, mitä meiltä suunnittelijoilta tilataan.

Ja aina minun tekisi mieli sanoa asiakkaalle: "Tehdään toki, mutta anna minulle ensin tarina. Aito. Teidän tai asiakkaanne kokema. Lähdetään siitä ja sisältö edellä."

Ei brändi synny väittämällä vaan käyttäytymällä. Eikä viraalimarkkinoinnin menestystarinoita voi kopioida. Sen vuoksi suunnittelutyö ei koskaan ole yksineuvoista. Siihen tarvitaan kaksi: suunnittelija ja asiakkaan roolissa oleva yritys. Siihen tarvitaan hyvä sisältösuunnitelma, sisältösuunnittelija ja -tuottaja. Ja tarinankertoja, yritys itse.

Ja niitä tarinoita, jotka eivät tästä maailmasta lopu.

– Kerro minulle tarina.
– Minkälainen tarina? 
– Tarina, joka päättyy onnellisesti. 
– Maailmassa ei ole sellaista asiaa. 
– Onnellista loppua? 
– Loppua.