Oisko benchmarkeja?

24.02.2014

Miksi suomalaisessa markkinointiviestinnässä nähdään negatiivisena se, että joku ei ole toteuttanut ehdotettua ideaa aiemmin? Miksi ainoat projektit, joissa hihat kääritään ovat maailmalta adaptoituja versiointeja? Miksi toteuttaminen annetaan taholle, joka on jo toteuttanut muutaman saman toimialan palvelun – enemmän tai vähemmän onnistuneesti?

Essi Raunamaa




Benchmarkauksella voidaan katsoa mitä kentässä tapahtuu. Sen painopiste on valitettavasti kääntynyt päälaelleen. Benchmarkaus ei tarkoita, että lähdettäisiin kehittämään jo nähdyn kaltaisia ratkaisuja, miksi se on nyt kehittynyt. Sen tulisi toimia ideoinnin apuvälineenä ja ruokkia ajattelua. Mitä voimme tehdä vielä paremmin? Mitä voimme tehdä vielä paremmin jo olemassa olevilla työkaluilla?

Laatikon ulkopuolella tapahtuvaa ajattelua peräänkuulutetaan jatkuvasti briiffeissä. Kun ehdotukset näytetään skriinillä tuleekin hätäkakka. Mutku kukaan ei oo tehny tätä vielä, eihän tää siis voi toimia? Ihan sama vaikka tekniikka vakuuttaa, että onnistuu eikä vaadi edes mitään uusien kikkareiden koodailua.

Yleensä ennakkoluulottomat kokeilut nousevat menestyksiksi. Perässä hiihtäjät jäävät perässä hiihtäjiksi. Milloin viimeksi kuulit jonkun sanovan palaverissa “jes!” kun kerroit, ettei kyseisenlaisesta toteutuksesta ole benchmarkeja, koska se on aivan uutta? Ennemminkin neukkarissa valitsee kiusaantunut hiljaisuus, kun suunnittelija mumisee kaulustensa sisään, että ei tästä kyllä ole mitään esimerkkejä olemassa.

Noloimmillaan toteutaan täysin kopioituna maailmalla jo julkaistu juttu. Aina voi väittää, että ihan vahingossa tästä nyt tuli ulkoasultaan ja käyttöliittymältään täysin samanlainen. Tai kopioidaan ulkoasu ja toteutustapa, mutta otetaan sisällöstä kaikki kulmat pois.

Mietittäisiinkö ensin mitä halutaan kertoa ja miten käyttäjät sen voivat omaksua? Tavat löytyvät, kunhan ensin löytyy uskallus.

Näkyy se ideoiden puute härmän ulkopuolellakin. Ansiokkaasti koottuja esimerkkejä löytyy vaikka osoitteesta: www.joelapompe.net.

Lue lisää aiheesta