MTV

Putous-ohjelman kausilanseeraus 2017

Toteutus:
Ohjelmalanseeraus
HAASTE

Putous on Suomen viihdeohjelmien klassikko, jonka DNA; siniset paidat, sketsihahmokilpailu, tulikoe, yllättävät ja ajankohtaiset sketsit saattavat meidät yhteen – hokemaan hokemia. Putouksen kahdeksas kausi alkoi MTV3-kanavalla tammikuussa 2017.

                                        Uutta kautta lähdettiin rakentamaan lähes kokonaan uudella kokoonpanolla. Markkinointikampanjan tavoitteena oli lanseerata uusi Putous-kausi, tehdä uusi kokoonpano tutuksi ja tavoittaa kohderyhmää laajasti.

TIIMI

Producer: Annemi Kuusela
Creative Producer: Matti Elo
Project Manager: Stiina Hongisto
Editor: Jaakko Tervonen
Motion Graphics: Matti Lehti

ASIAKAS

 

Mtv

RATKAISU

Alokkaiden ja konkarin, Jenni Kokanderin välille rakennettiin silta - pohjana olivat vanhat hokemat, jotka tuovat mieleen lukuisia tuttuja hahmoja eri kausilta. Hokemat myös muistuttivat meitä siitä, että ohjelman näyttelijäkaarti on uusiutunut aiemmillakin ohjelmakausilla.     

Hokemat muistuttivat  myös ohjelman hauskuudesta ja naurattivat jo yksinään. Tämän lisäksi ne tuovat mieleen lukuisia eri hahmoja eri kausilta,  joita ovat esittäneet lukuisat eri näyttelijät.                        

Kampanjassa hokemien toteutus perustui graafisesti esitettyihin hokemiin. Hokemat toteutettiin animaatioilla, jotka jalostettiin eri medioihin niille räätälöydyillä tavoilla. Digitaaliset mediat, joita kampanjassa käytettiin olivat bannerit, digitaalinen ulkomainonta ja sosiaalisen median mainosmuodot. Tämän lisäksi kampanja näkyi ja kuului TV:ssä, abrimainonnassa, printissä ja radiossa.

Tulokset

Putous räjäytti jälleen potin ja palasi hienosti uudistetun näyttelijäkaartin johdolla suomalaisten ruutuihin. Kampanjan ytimekäs luova ja laaja mediavalikko; TV, some, ulkomainonta, digitaalinen mainonta, radio sekä printti tavoittivat erittäin hyvin kohderyhmän ja polkaisivat kauden upeasti käyntiin.

Ohjelman ensimmäinen jakso kahmi 1,1 miljoonan keskikatsojamäärän ja ohjelmaa seurasi illan aikana huikeat 1,6 miljoonaa suomalaista. Ohjelma keräsi lähes puolet tv-katselusta (49,2 %).  * Hokemat elivät eri pinnoissa ja osoittivat, että uusi kausi toi meille uusia hokemia – ”Ae että!”*Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus (yliyönluvuin 4+ vuotiaat suomalaiset) ja ComScore Dax. Tavoittavuus = väh. 3 min. yhtäjaksoista katselua.         

Putous on vahvasti somelainen ilmiö, ja kahdeksannella kaudella tavoitettiin orgaanisesti 2,5 miljoonaa uniikkia käyttäjää pelkästään Facebookissa. Somessa mm. Putous-hahmot saivat lisää lihaa luiden ympärille videoiden sekä kuvien myötä ja ihmiset pääsivät myös keskustelemaan suosikkihahmojensa kanssa. Suomalaiset osallistuivat vahvasti keskusteluun myös Twitterissä suorien lähetysten aikana: Kauden aikana twiitattiin #Putous -hashtagilla yli 26 000 kertaa.

Isto Kannisto
Isto Kannisto Director, Motion 040 1897 114