Valve

Joululahjakeräys-mobiilisovellus

TAUStAA

Joululahjakeräys on Valveen työntekijöiden järjestämä keräys pääkaupunkiseudun lastenkotien lapsille, johon voi osallistua kuka tahansa. Perinteinen hyväntekeväisyystempaus järjestettiin vuonna 2017 jo yhdeksättä kertaa ja sitä varten suunnittelimme Wake Platform -pilvialustan päälle mobiilisovelluksen yhteistyökumppanimme SuperApp Oy:n kanssa.

Ensimmäinen joululahjakeräys toteutettiin vuonna 2009, kun Valve lähti keräämään lahjoja Oulunkylän perhetukikeskuksen lastenkodin lapsille. Vuoden 2017 kampanjaan lähti mukaan ennätykselliset 17 lastenkotia ja lahjoja tuli kerättäväksi 326 lapselle.

Lastenkodit toimittavat Valveelle listat heillä asuvien lasten i’istä, sukupuolista ja mahdollisista lahjatoiveista. Keräykseen osallistuvat lahjoittajat varaavat listoilta yhden tai useamman lapsen, joille hankkivat lahjan, ja tämän jälkeen toimittavat ne paketoituina Valveen toimistolle, josta valvelaiset toimittavat ne lastenkotien tytöille ja pojille ennen joulua.

Aikaisemmat vuodet keräys toimi pelkästään Facebookin välityksellä. Lahjalistojen julkaisu, satojen varausten kirjaaminen ja niiden hallinta tapahtuivat käsin työllistäen kampanjakoordinaattoreita täyspäiväisesti.

Vuonna 2017 Joululahjoja lastenkotien lapsille -Facebook-sivun rinnalle päätimme suunnitella ja toteuttaa keräykselle oman mobiilisovelluksen iOS- ja Android-älypuhelimille keräykseen osallistumista ja sen organisointia helpottamaan. Syntyi Joululahjakeräys-mobiilisovellus. 

TOTEUTUKSESTA VASTANNEET YRITYKSET

Visuaalisen ilmeen suunnittelu & toteutus: Valve

Sovelluksen alusta & ylläpitorajapinnan toteutus: Valve

Sovelluskehitys: SuperApp

TOTEUTUS

Mobiilisovelluksen suunnittelun lähtökohtana on ollut käytön helppous niin ylläpitäjän, kuin sovelluksen loppukäyttäjän näkökulmasta. Toteutuksessa haluttiin tehdä tunteita herättävä kokonaisuus kampanjan aiheen ollessa samanaikaisesti liikuttava ja vakava, mutta myös iloinen.

Visuaalinen ilme
Keräyksen entinen ilme oli hyvin perinteisen jouluinen; punainen pohja, jossa päällä oli valkoinen sydän. Sovelluksen myötä saatiin uudistaa koko keräyksen ilme. 

Lahjoja antavat aikuiset ja niiden saajat ovat lapsia, joten suunnittelimme jotain, mikä sopisi lapsille, mutta mikä ei olisi liian leikkisää. Näistä lähtökohdista syntyi kaksi söpöä eläinhahmoa antamassa lahjoja talvisen maiseman keskellä. Käyttöliittymä pidettiin mahdollisimman selkeänä ja helppona, jotta jokaisen vähemmänkin sovelluksia käyttävä osaisi toimia oikein. Visuaalisuus, joka on riittävän yksinkertainen mobiilimaailmaan ja joka ei häiritse käyttöä.

Tekninen toteutus
Mobiilisovellus rakennettiin Valveen kehittämän Wake Platform -pilvialustan päälle, jolla sisällöt säilyvät turvallisesti ja niitä voidaan helposti jaella erilaisiin digitaalisiin rajapintoihin. Waken avulla samaa sisältöä voidaan näyttää verkkosivuilla, digitaalisilla näytöillä, mobiilisovelluksilla ja digitaalisissa esityksissä, sekä niiden hallinta ja päivittäminen onnistuu samasta paikasta. Wake Platform pyörii automaattisesti skaalautuvassa pilviympäristössä ja sen päälle tehdyt palvelut voidaan rakentaa millä tahansa teknologialla, sillä tieto noudetaan ohjelmistorajapintojen kautta. Alustaa käytettiin Lahjakeräys-sovellukseen tarvittavien tietojen hallinnoimiseen ja päivittämiseen reaaliaikaisesti.

Sovelluksen tekninen toiminta toteutettiin Valveen yhteistyökumppanin SuperApp Oy:n kanssa iOS ja Android -älypuhelimille. Sovelluksen toteutuksessa oleellisessa osassa oli integrointi Valveen Wake-sisällönhallintajärjestelmään, jonne tallennettiin sovelluksen reaaliaikaiset sisällöt. Toinen oleellinen integraatio oli Facebook-kirjautuminen, joka mahdollisti käyttäjälle helpon ja nopean sovelluksen käyttöönoton. Koko sovelluksen kehitysprosessi toteutettiin melko tiukassa aikataulussa, jonka mahdollisti Valveen ja SuperAppin erittäin tehokas tiimityöskentely, jossa eri alojen osaamiset yhdistelmällä saatiin toteutettua näyttävä ja toimiva ratkaisu.

Sovelluksen toimintaperiaate
Joululahjakeräys-sovellus on ladattavissa App Storesta ja Google Playsta. Keräyksessä mukana olevat lapset löytyvät sovelluksesta iän ja sukupuolen mukaan sortattavana listausnäkymänä, josta osallistuja voi varata lahjan saajan tai useamman. Katso sovelluksen toimintaa tarkemmin havainnollistava video alta.

Kun lahjat on toimitettu kampanjaan osallistuvien toimesta Valveen toimistolle, kirjataan ne hallintaan varauskoodia käyttäen, jolloin lahjan vastaanottamisesta päivittyy tieto myös sovellukseen ja lahjan lahjoittajalle.

Sovellus lähettää keräyskampanjan aikana notifikaatioita, joissa muistutetaan mm. lähestyvästä lahjan toimituksen viimeisestä päivästä ja myös mahdollisuudesta perua varaus.

TULOKSET

Vuoden 2017 Joululahjakeräyksessä oli mukana 17 lastenkodin 326 lasta. Kampanja lahjojen keräykselle aloitettiin 28.11.2017 ja kaikille lapsille saatiin lahjan lahjoittaja mobiilisovelluksen kautta määräaikaan mennessä.

Kampanjaa organisoineet valvelaiset olivat erittäin tyytyväisiä mobiilisovelluksen tuomaan suureen helpotukseen keräyksen organisoinnissa ja lahjatoimitusten hallinnoinnissa.

Saatujen käyttäjäpalautteiden mukaan sovelluksen käyttö oli erittäin helppoa.

Mobiilisovelluksen latausmäärä kampanjan aikana: 387
Käyttökerrat: 1 365
Keskimääräinen käytetty aika/käyttökerta: 3min 34s