Adlibriksen tunnettuus ja myynti nousuun

Kymmenen vuotta Suomessa toimineelle Adlibris-kirjakaupalle suunniteltiin näyttävä kampanjakokonaisuus, joka paransi brändin tunnettuutta ja kasvatti tuntuvasti myyntiä.

Vuonna 1997 perustettu Adlibris on Pohjoismaiden suurin verkossa toimiva kirjakauppa. Adlibriksen toiminnan ytimessä ovat yli kymmenen miljoonan kirjan valikoima ja aina edulliset hinnat. Suuresta koostaan huolimatta Adlibris koki haasteekseen brändin vähäisen tunnettuuden Suomessa. Yhteiseksi tavoitteeksi otettiin muuttaa tilanne ja tehdä Adlibris tutuksi suomalaisille Valveen suunnittelemalla kampanjakokonaisuudella, joka sisälsi omat kampanjansa syys-, isänpäivä- ja joulusesongeille.

Mainonnalla haluttiin luoda lämmin, hyväntuulinen ja helposti lähestyttävä kuva Adlibriksestä. Haluttiin vahvistaa brändin tunnettuutta yleisesti sekä esitellä kunkin kampanjan keskeisiä tuotteita, Adlibriksen kirjoja. Lisäksi  haluttiin kertoa verkkokaupan ilmaisesta toimituksesta ja edullisista hinnoista.

Tuotantotavaksi valikoitui liikkuvan kuvan ja 3D-kuvan yhdistäminen. Kampanjakokonaisuuden päämediaksi valittiin TV ja mainonnan pääpaino oli katkomainonnassa. Kampanjoinnissa hyödynnettiin myös esimerkiksi ohjelmayhteistyötä Koko Suomi leipoo -ohjelman yhteydessä. Samalla toteutettiin jaetun ruudun mainontaa, missä voitiin tuoda esiin ohjelman reseptit esittelevä kirja hintoineen. Näin saman ohjelman puitteissa toteutettiin sekä brändimainontaa että taktista mainontaa. 

Taloustutkimuksen Brand Trackingin mukaan spontaani tunnettuus nousi syksyn 2014 21 prosentista korkeimmillaan 32 prosenttiin. Tällä hetkellä spontaani tunnettuus on 29 %. Kokonaistunnettuus oli viime vuonna 39 % ja tällä hetkellä Adlibris on Suomen tunnetuin verkkokirjakauppa. Samalla Adlibris on nostanut myös koko alan tunnettuutta. Myös myynnin kasvu on ollut huomattavaa: se on kasvanut kahtena vuotena kaksinumeroisin luvuin: vuonna 2014 myynnin kasvu oli 32% ja vuonna 2015 38 %.

Adlibriksen kanssa tehtyä menestyksekästä yhteistyötä jatketaan edelleen konseptin uudistamisella.

Kiitos yhteydenotosta

Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Ota yhteyttä

Jätäthän ystävällisesti yhteystietosi niin olemme pikimmiten yhteydessä.

Sähköpostiosoite on viallinen!
Kenttä on vaadittu!