En

Valve Suomen Vuoden Toimisto 2020 -tutkimuksen finalisti

Vuoden 2019 lopussa kasvoimme Suomen johtavaksi B2B-markkinaa palvelevaksi markkinointi- ja viestintätoimistoksi. Vuoden 2020 alussa lunastimme Suomen Vuoden Toimisto 2020-tutkimuksen finaalipaikan. Seuraavaksi tähtäämme Pohjoismaiden johtavaksi B2B-toimistoksi.
Valve Suomen Vuoden Toimisto -tutkimuksen finaaliin

© 2020 Vuoden Toimisto

 

Vuoden toimisto -tutkimus kartoittaa markkinointi, mainos- ja viestintäpalveluja ostavien asiakkaiden tyytyväisyyttä palveluja tarjoaviin toimistoihin, toimiston valintaan vaikuttavia kriteereitä sekä markkinointialan kehityssuuntia.

”Asiakaskokemuksen kehittäminen ja ketterien yhteistyömallien luominen ovat olleet tekemisemme keskiössä viimeisen 1,5 vuoden aikana ja olemme muun muassa siirtyneet itseohjautuvaan toimintamalliin. Mahtavaa huomata, että työmme on näkynyt myös meidän asiakkaillemme”, iloitsee Valveen liiketoimintajohtaja Sara Nikander.

Tutkimuksen vastaajina ovat markkinointipäättäjät toimistojen omista asiakkaista, jotka arvioivat yhteistyön sujuvuutta, tuloksellisuutta sekä toimiston kykyä ymmärtää heidän liiketoimintaansa ja tarpeitaan. Tutkimus toteutetaan luottamuksellisilla puhelinhaastatteluilla ja internetkyselyinä. Tänä vuonna tutkimuksen vastaajamäärä kasvoi reilusti ja vastauksia kertyi 1046 kappaletta, kun viime vuonna vastaajia oli 825.

Vuoden Toimisto -tutkimuksen tavoitteena on edesauttaa markkinointi- ja viestintäpalveluja ostavien asiakkaiden ja toimistojen tuloksellista ja pitkäaikaista yhteistyötä sekä kehittää markkinointiviestinnän osaamista Suomessa. Toimistoille se antaa tietoa omista vahvuuksista suhteessa kilpailijoihin ja tuo esille kehityskohteita.

Vuoden Toimisto 2020 -tutkimuksen finaaliin 34 toimistoa

Neljännen kerran Suomessa järjestettävään tutkimukseen osallistui yli 60 toimistoa, joista kilpailuun ylsi 59 toimistoa. Näistä markkinontipäättäjät nostivat kymmenessä eri kategoriassa 34 toimistoa finalistien joukkoon. Kategorioiden parhaat valitaan Vuoden Toimisto -palkintogaalassa Bio Rexissä 5. helmikuuta 2019. Valve kilpailee Mainostoimistot -kategoriassa (Suuret, myyntikate yli 5 milj. euroa) Bob the Robot, Drama Queen Communications ja TBWA\Helsinki kanssa.

Lue uutinen ja katso finalisti-toimistot kategorioittain.

Hae sivustolta:Search our site: