Valve laajentaa Rovaniemellä

Valve
Rovaniemellä toiminut Focus Flow on vuodesta 2019 ollut osa Valvetta. Nyt yrityksen toimintaa uudistetaan – tammikuun alussa Rovaniemen toimipisteen uutena johtajana on aloittanut Jari Kunnari ja tavoitteena on tuplata tiimin vahvuus vuonna 2021.

Valveen Rovaniemen yksikön toiminnan painopiste on WordPress-pohjaisten digitaalisten palveluiden kehittämisessä. Valve toivoo saavansa palvelukseensa koodausalasta ja uuden oppimisesta kiinnostuneita nuoria.

”Ohjelmistoalan työtä voi tehdä missä vain. Koodia voi kirjoittaa yhtä hyvin Rovaniemellä kuin Helsingissä, kannustammekin miettimään ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja. Haemme innostuneita, kehityshakuisia tekijöitä. Meillä pääsee oppimaan ja kehittymään kokeneempien rinnalla alan monipuoliseksi ammattilaiseksi – riittää että on perusasiat hallussa. Asiakaskuntamme on erittäin monipuolinen edustaen yrityksiä ja organisaatioita Helsingistä Ivaloon”, kertoo yksikön johtaja Jari Kunnari.

Valveessa uskotaan, että pohjoisen puhdas luonto ainutlaatuisine harrastusmahdollisuuksineen ja reilun 60 000 asukkaan yliopistokaupunki Rovaniemen tarjoamat koulutusmahdollisuudet kiinnostavat myös perheellisiä.

Tavoitteena on työllistää vuoden 2021 aikana 10 uutta koodaria tai muuta soveltuvaa asiantuntijaa.

Lisätiedot ja yhteydenotot: Jari Kunnari, johtaja, Valve Branding Oy, Rovaniemi, puh. 040 558 3663jari.kunnari@valve.fi

Valve on Suomen johtava B2B-yritysten ja julkisen sektorin markkinointi- ja viestintäkumppani. Se on osa Valve Groupia, joka haluaa tarjota parhaat viestinnän, markkinoinnin ja teknologian asiantuntijat yritysten liiketoiminnan ja brändin vaikuttavan tarinankerronnan tueksi. Valve Groupiin kuuluvat markkinointi- ja viestintätoimisto Valveen lisäksi liikkuvan kuvan suunnitteluun ja tuotantoon erikoistunut Valve Motion, virtuaalisen ja kokemuksellisen internetin sovellus- ja sisältöpalveluita tuottava Wakeone sekä konsernin osakkuusyhtiöt, mainostoimisto Folk Finland Oy, Mediatehdas Dakar Oy ja tuote- ja palvelukonseptien testauksen digitalisoiva Cambri Oy. Valve Groupissa on yli 200 työntekijää.