Lukulistasi on tyhjä

Lähetä lukulista sähköpostiisi

Valve vahvistuu kolmella uudella työntekijällä

Valve
Valveen panostukset kasvuun jatkuvat, kun kolme uutta työntekijää aloitti Valveella tällä viikolla.

Vasemmalta oikealle: Tuuli Tammivuori (Communications Consultant), Kelli Korhonen (Communications Consultant), Matias Metsänen (Growth Marketing Specialist).

Tuuli Tammivuori on työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta kahden Suomen suurimman kaupungin palveluksissa (Helsinki ja Espoo), joissa hän on tehnyt monipuolisia viestinnän asiantuntijatehtäviä mm. kiinteistöihin, maankäyttöön ja rakentamiseen liittyen. Sitä ennen Tuuli on työskentellyt Fortumilla tehden mm. talousviestintää. Tuulin tehtävänkuvaan Valveella kuuluu viestinnän suunnittelua ja toteutusta erityisesti julkishallinnon asiakkuuksissa. Vapaa-ajalla Tuuli unohtaa työkiireet hevosen selässä sekä vanhaa puutaloa kunnostaen.

Kelli Korhonen siirtyy Valveelle viestintätoimisto Ahjosta, jossa hän aloitti vuonna 2016 viestinnän harjoittelijana, kehittyen lopulta vanhemmaksi viestintäkonsultiksi. Kelli on tehnyt kaikkea strategisesta viestinnästä perinteiseen mediaviestintään sekä sosiaalisen median kampanjoista tapahtumien järjestämiseen. Hänellä on vahva tausta erityisesti kansainvälisistä asiakkuuksista – kiitos vahvan englannin kielen taustansa (yliopiston pääaineena englantilainen filologia). Kellin tehtävänkuvaan Valveella kuuluu viestinnän suunnittelua ja toteutusta. Vapaa-ajalla Kelli unohtaa työkiireet menemällä koiran kanssa metsäretkelle ja laittamalla äänikirjan soimaan. Kellin muita lempiharrastuksia ovat neulominen sekä keittiön patojen äärellä häärääminen.

Matias Metsänen siirtyy Valveelle HubSpot-konsulttiyritys Sales Communicationsista, jossa hän työskenteli yli kaksi vuotta. Matias toimi edellisessä työssään laajasti digitaalisen B2B-markkinoinnin pelikentällä. Hänen vastuualueisiinsa kuuluivat mm. hakukone- ja sosiaalisen median mainonta, hakukoneoptimointi, markkinoinnin automaation suunnittelu ja toteutus, sekä HubSpotin tekniset käyttöönotot sekä koulutukset. Matiaksen tehtävänkuvaan kuuluu Valveella kasvumarkkinoinnin eri osa-alueet, kuten mainonta, markkinoinnin automaatio (HubSpot) ja analytiikka. Matias kuvailee itseään vanhaksi hedonistiksi, jonka sydäntä lämmittää hyvä ruoka ja viini. Kiireet Matias unohtaa lenkkeilemällä, tennistä pelaillen sekä perhokalastaen.

Tervetuloa Tuuli, Kelli ja Matias Valveelle!

Valve on Suomen johtava B2B-yritysten ja julkisyhteisöjen markkinointi- ja viestintäkumppani. Valveella (Valve Branding Oy) työskentelee yli 50 markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijaa. Valveella on toimipisteet Helsingissä ja Rovaniemellä. 

Valve on osa Valve Groupia, joka haluaa tarjota parhaat viestinnän, markkinoinnin ja teknologian asiantuntijat yritysten liiketoiminnan ja brändin vaikuttavan tarinankerronnan tueksi. Valve Groupiin kuuluvat markkinointi- ja viestintätoimisto Valveen lisäksi liikkuvan kuvan suunnitteluun ja tuotantoon erikoistunut Valve Motion, virtuaalisen ja kokemuksellisen internetin sovellus- ja sisältöpalveluita tuottava Wakeone sekä konsernin osakkuusyhtiöt, mainostoimisto Folk Finland Oy, Mediatehdas Dakar Oy ja tuote- ja palvelukonseptien testauksen digitalisoiva Cambri.