En
Väylävirasto

Avoin viestintä hankalasta aiheesta sai asukkaat puolelleen - Väylävirasto ​

Valve - Väylävirasto referenssi

Lähtötilanne 

 

Väylävirasto käynnisti keväällä 2017 tiehankkeen, joka tarkoitti, monen vuoden myllerrystä Lahdessa ja Hollolassa. Myönteisen ilmapiirin eteen haluttiin tehdä paljon työtä, sillä rakentaminen teki monen asukkaan arjesta hankalamman.

Tärkeimmät toimenpiteet

Uuden tien rakentaminen kesti vuodesta 2016–2021, maksoi noin 275 miljoonaa euroa ja sen eteen tehtiin noin 2 miljoonaa työtuntia Väyläviraston, Destian, Skanskan, AFRYn, Skartan, Caverionin ja monen muun alihankkijan toimesta. Viestinnän tavoitteena oli tukea hankkeen onnistumista avoimella ja kaksisuuntaisella viestinnällä ja rakentamalla myönteistä ilmapiiriä hanketta kohtaan viestimällä saavutettavista hyödyistä. Toisena tavoitteena oli tukea Väyläviraston brändiä infrastruktuurin kehittäjänä ja infrahankkeiden tilaajana.

 

Valve toteutti hankkeen viestinnän avaimet käteen -mallilla, viestintäsuunnitelmasta toteutukseen asti. Viestintäkonsultti oli kiinteä osa projektitiimiä ja toteutti viestintää ja seurasi tuloksia. Proaktiivista viestintää käytettiin monessa kohtaa, ja videoiden, taustoittavien artikkelien sekä mm. vaikuttajaviestinnän avulla saatiin tavoitettua erittäin laajasti sidosryhmää. 

 

Refekuva_VAY_LETKE_03

Yhteistyön tärkeimmät saavutukset  

 

Yhteistyön tärkeimpinä saavutuksina voidaan pitää monipuolisen ja laajan yhteistyökokonaisuuden toimivuutta, sekä tuloksia, jotka todistivat asenneilmapiirin muutokseen asukkaiden osalta.  

 

Hankealueen sijaitseminen tiiviisti asutulla kaupunki-alueella tarkoitti sitä, että ihmiset tuli tavoittaa eri kanavia hyödyntäen. Facebookiin kautta tavoitettiin parhaimmillaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, asukastilaisuuksilla palveltiin etenkin alueen iäkkäämpää väkeä, ulkoilureittien opastauluilla tavoitettiin työmaan läheisyydessä sijaitsevat tai käyttöön tulleiden liikunta-alueiden käyttäjät. Aktiivisin viestintä käytiin Facebookissa, jossa vastatattiin viikoittain kysymyksiin ja palautteisiin, josta suuri osa oli myös positiivista. Facebookissa kaikki viestintä käytiin julkisesti ja tarvittaessa ohjattiin ihmisiä yksityisen yhteydenoton pariin tai eteenpäin esimerkiksi Lahden kaupungin ympäristöpalveluihin, silloin kun kysymys selkeästi koski heitä.

 

Refekuva_VAY_LETKE_02 

 

Viestinnän tulokset olivat erinomaiset:

  • 4,6 viestinnän yleisarvosana asteikolla 1–5; asukkaat ja hankkeen avainhenkilöt
  • 9/10 projektijohtajan NPS
  • 180 Facebook seuraajaa ehdottivat oma-aloitteisesti, että hankkeen viestintä tulisi palkita valtakunnallisesti
  • Infra-hanke palkittiin MANK ry:n toimesta 2021 perusteluna ”Loistava yhteistyö yli organisaatiorajojen ja avoimella ennakoivalla viestinnällä saavutettu laaja luottamus tekemiseen”
  • Myös hankkeelle tehty ulkopuolinen Infrastructure Project Assesment Tool -auditointi nosti esiin hyvän viestinnän merkityksen hankkeen onnistumiselle

 

Asiakkaan ja asukkaan palaute

"Tilaaja ottaa käyttöön puitesopimuksen mukaisesti mahdollisuuden palkita toimittaja erityisen hyvästä suoriutumisesta bonuksella. Valveen toiminta suuren hankekokonaisuuden viestintäkonsulttina on ollut erittäin hyvää. Vankka ammattitaito on tukenut julkisuuskuvaltaan positiivisen viestinnän toteuttamista."

Janne Wikström, Projektipäällikkö, Väylävirasto
Wikström_Janne4-uusi

“Todella kiinnostavaa. Sitä ei tule ajatelleeksi minkälaisesta palapelistä on kysymys. Miten monenlaisia asioita pitää huomioida ja miten paljon hyvästä suunnittelusta huolimatta tulee muuttujia matkan varrella. Ehkä hienointa koko hankkeessa on ollut tiedotus, sitä on ollut ilo seurata. En ole ennen ollut sen kummemmin kiinnostunut tien rakentamisesta, mutta tämän hankkeen viestintä on houkuttanut seuraamaan rakentamisen eri vaiheita. En ole aikaisemmin kuullut tämänpäiväisen tapaisista kiertoajeluista; väen paljous osoitti, että sellaisia kannattaa järjestää. Kiitos!”

Sirpa Kuosmanen, alueen asukas. Sirpa antoi ilomielin luvan lainata tätä kommenttia, jonka hän antoi hankkeen Facebook-kanavalle elokuussa 2019 tietyömaalla järjestetyn yleisölle tarkoitetun kiertoajelutilaisuuden jälkeen

Kysy lisää:

Marja-Leena_Lehtimäki_verkkosivut

Marja-Leena Lehtimäki

Senior Communications Consultant +358 40 722 8558

Anni Roivas

Anni Roivas

Art Director

Hae sivustolta:Search our site: