Kansainvälisen tapahtumakonseptin luonti ja toteutus - Relex Live

Yhteistyön lähtötilanne
Suomalaisen vähittäiskaupan ja toimitusketjujen suunnittelun ohjelmistoyritys RELEX Solutions, järjestää vuosittain sidosryhmilleen RELEX Live -tapahtuman. Tänä vuonna tapahtuma toteutettiin täysin virtuaalisesti.
Vähittäiskauppa on murroksessa, mikä asettaa teollisuuden ja tukkukaupan suunnittelulle uusia vaatimuksia. Tapahtumassa RELEX halusi tarjota näkemyksiä erityisesti vähittäis- ja tukkukaupan sekä teollisuuden tulevaisuuden ratkaisuista.
Tärkeimmät toimenpiteet
Valve suunnitteli tapahtumakonseptin, joka jalkautettiin Suomen lisäksi Saksan, Englannin, Norjan ja Ruotsin tapahtumiin. Tilaisuuksissa sidosryhmät pääsivät kehittämään osaamistaan, kuulemaan asiakastarinoita ja jakamaan kokemuksiaan alan muiden asiantuntijoiden kanssa.
Päivän mittainen tapahtuma jaettiin kolmelle päivälle. Sisältö muokattiin kohderyhmän (nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat ja työntekijät) mukaan. Ensimmäinen päivä tarjosi sisältöä RELEXin pääkäyttäjälle, toiselle päivälle osallistuivat kaikki kohderyhmät ja kolmantena päivänä syventävää sisältöä käsiteltiin workshopeissa.
Valveen vastuulla oli kokonaisvaltainen projektinjohto ja konsultointi aina suunnittelusta tapahtumien käytännön toteutukseen. Tapahtumien päiväkohtataiset toiminnot ja elementit räätälöitiin sisältöä ja runkoa tukevaksi.
Tapahtumille luotiin asiakkaan graafisen ohjeistuksen mukaiset animaatiot ja puhujaplanssit. Aineistot jalkautettiin kaikkiin tapahtumiin tunnusvideota vaihtamalla, jolloin jokainen maa sai oman animaationsa, mutta tapahtuman ilme säilyi samana.
Konseptin mukaisesti tapahtuma-alustaksi valittiin monipuolinen Hopin-alusta, jonka toiminnallisuudet tukivat tapahtuman tavoitteita ja toiminnallisuuksia.
Asiakkaan palaute
”Kaikki sujui tosi hyvin ja minulle jäi päällimmäiseksi erittäin hyvä fiilis tapahtumasta. Sain jo yhdeltä puhujaltakin kiitosta siitä, miten hyvin ja ammattimaisesti kaikki hoitui hänen näkökulmastaan - tästä erityisesti kiitos Valveen projektipäällikölle ja tekniselle tiimille. Kokonaisuudessaan yhteistyöstä jäi todella hyvä fiilis. Valve piti kokonaisuuden hallussa, joten saimme keskittyä itse sisältöön paremmin."