En
Väylä

Arttu Lindeman #oikeissatöissä – uudenlainen ja hauska tapa viestiä valtion infrahankkeesta - Väylävirasto

Valve_case_vayla_hero_2019

Suomen suurin tietyömaa Lahdessa ympäröi kauttaaltaan alueen lähikoulua. Haasteena oli saada ala- ja yläkoululaiset Väyläviraston tiedotuksen piiriin, jotta he seuraisivat työmaan edistymistä ja noudattaisivat sen aikaisia poikkeusreittejä ja turvallisuusohjeita. Nuoret tavoitettiin lopulta käyttämällä heille ominaisia kanavia ja viiteryhmiä: lahtelainen somevaikuttaja Arttu Lindeman lähti mukaan Youtube-kampanjaan, jossa humoristisilla, aiheisiin liittyvillä videoilla tarjottiin tietoa aiheesta ja ohjattiin nuoria mm tunneliräjäytysten edistymisestä kertovaan online-karttapalveluun.

Lähtötilanne

Lahden eteläinen kehätie on Väyläviraston massiivinen, keväällä 2017 käynnistynyt rakennushanke. Siihen liittyvä Liipolan tunnelityömaa ja rakennettava kehätie ympäröi väliaikaistiloissa toimivaa Launeen koulua. Koululaisten kulkureitillä sijaitsevan työmaan aikaisten sääntöjen noudattaminen ja turvallisen liikkumisen takaaminen oli viestinnän kärkitavoitteita.

Miten siis saada yhteys lahtelaisnuoriin, jotka eivät seuraa Väyläviraston verkkosivuja, Twitteriä tai Facebookia? Miten kertoa heille turvallisesta liikkumisesta työmaan lähellä, tarjota tietoa työmaan erilaisista vaiheista sekä ohjeistaa, miten tietunnelin louhinnan etenemistä voi seurata online-karttapalvelun kautta?

Valve_case_vayla_hero

Ratkaisu

Nuorten tavoittamiseksi rakensimme Youtube- ja Instagram -kampanjan #oikeissatöissä. Kasvot kampanjalle antoi nuorten suosima tubettaja Arttu Lindeman, ja tarkoituksena oli saada mahdollisimman paljon katsojia videopätkille, joilta ohjattiin Lahden karttapalveluun ja tiehankkeen Facebook-kanavaan. Lindeman tutustui videoilla tietomallintamiseen, kävi työmaakaivinkoneen kyydissä, kokeili tunnelin poraamista, haastatteli koululaisia sekä tutustui karttapalveluun.

 

Julkaisimme videot orgaanisesti hankkeen Facebook-sivulla.  Molempia videoita sponsoroitiin myös sivutykkääjien ulkopuolella. Youtubessa hyödynsimme ei-ohitettavia, noin 30 sekunnin mainosvideoita, joista maksettiin kokonaisten katseluiden perusteella.

Ai perkele nyt oli kyllä hyvä video, huumoria, isoja koneita ja liian pieni kypärä. Ei voi mennä vikaan tolla reseptillä.

Radikaali, Youtube-kommentti

Repesin tolle Liipolan jutulle, nimittäin ite asun just tässä tunnelin yläpuolella ja voin sanoa, että tavarat tippuu hyllyltä.

Noora Pesonen, Youtube-kommentti

Tulokset

Nuorison parissa suositun sosiaalisen median vaikuttajan kautta viesti välittyi kohderyhmälle tehokkaasti: Orgaaniset ja sponsoroidut julkaisut tavoittivat lähes 24 000 ihmistä Facebookissa, ja videota katsottiin Lindemanin omalla Youtube-kanavalla peräti 55 719 kertaa. Julkaisut ja videot keräsivät runsaasti myönteisiä kommentteja alueen nuorilta.

Youtube: 300 000 ihmistä katsoi previewn ja yli 55 000 ihmistä katsoi koko videon ja ne keräsivät paljon tykkäyksiä ja kommentteja

Instagram: 171 000 somettajaa näki Artun postauksia työpäivistään. Myös tämä julkaisumuoto kiinnosti: yhteensä yli 15 000 Artun seuraajaa tykkäsi postauksista ja lähes 150 intoutui kommentoimaan

Orgaaniset ja sponsoroidut postaukset tavoittivat lähes 24 000 ihmistä Facebookissa. Videot keräsivät todella paljon sitoutumisia – niitä mm. jaettiin 24 kertaa!

548 150

impressiota

8000 €

budjetti

55 000

katsoi koko videon

Idea Youtube –kanavan käytöstä tuki mahdollisuutta laajentaa viestintää työmaan naapurissa opiskeleviin koululaisiin, joiden tavoittaminen muita kanavia käyttäen on haastavaa. Kampanjalla pyrittiin tavoittamaan tarkasti rajattu kohderyhmä, jossa onnistuttiin hyvin.

Janne Wikström, projektijohtaja, Lahden eteläinen kehätie -hanke, Väylävirasto

On mukava nähdä, miten tutuista asioista kerrotaan uusilla sanoilla. Meille oli tärkeää, että vaikka ote oli tuore, perusasiat, kuten turvallisuus ja faktat olivat viimeisen päälle kunnossa. Kampanjasta saatiin positiivista palautetta ja samalla kohderyhmälle pystyttiin avaamaan maanalaisten työvaiheiden toteutusta. Samalla parannettiin Väylän mielikuvaa, sillä vaikka pääfokus oli tiehankkeen viestinnässä, nuorille suunnattu sisältö mahdollisesti lisää kiinnostusta infra-alaan yleensä.

Hanna Ackley, viestintäpäällikkö, Väylävirasto

Kysy lisää vaikuttajaviestinnästä:

Marja-Leena_Lehtimäki_verkkosivut

Marja-Leena Lehtimäki

Senior Communications Consultant +358 40 722 8558

Kirsi_Nurmi_verkkosivut_

Kirsi Nurmi

Director, Senior Consultant +358 45 271 9559

Hae sivustolta:Search our site: